Erityisopetus

Jos oppimisessa ilmenee vaikeuksia tai opiskelu ei suju suunnitelmien mukaisesti, on tärkeää selvitellä pulmatilanteet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Opiskelija tai hänen huoltajansa voivat

  • kysyä ainekohtaisia opiskeluohjeita aineenopettajalta ja/tai
  • keskustella ryhmänohjaajan, opinto-ohjaajan tai terveydenhoitajan kanssa ja/tai
  • ottaa yhteyttä lukion erityisopettajaan

Koulun henkilökunnan tavoitteena on auttaa jokaista opiskelijaa selviytymään lukio-opinnoistaan mahdollisimman hyvin. Mikäli opiskelijalla on jokin erityisvaikeus (esim. lukivaikeus), se voidaan huomioida opiskelijan hyväksi hänen arvioinnissaan. Oppimistilanteissa, kokeissa ja ylioppilastutkinnossa opiskelija on oikeutettu erityisjärjestelyihin, mikäli tuen tarve niitä edellyttää.

Lukion erityisopettajan kanssa on mahdollista selvitellä oppimiseen liittyviä vaikeuksia ja suunnitella tarvittavia tukitoimia. Erityisopettaja ei anna tukiopetusta oppiaineiden sisältöihin liittyvissä asioissa, mutta hän voi tukea ja ohjata opiskelijaa esimerkiksi itselle sopivien opiskelutapojen ja oman oppimistyylin löytymisessä. Tämän jälkeen erityisopettaja voi tarvittaessa laatia opiskelijalle lukilausunnon ylioppilastutkintoa varten.

Oulun kaupungin lukioilla toimii kaksi erityisopettajaa. Heillä kummallakin on neljä lukiota vastuualueenaan.

Pateniemen lukiolaisten erityisopettaja on
Marjo Mattila p. 044-703 9699, sähköposti marjo.mattila(at)eduouka.fi